maanantai 10. elokuuta 2015

Food festival ja Arena show

2.8.2015 Aamulla pidettiin tapahtuma, jossa oli edeustettuna suosituimmat uskonnot. Tapahtumassa esim. rukoiltiin Islamin ja Katolilaisuuden mukaan niin että halukkaat saivat osallistua rukoilemiseen. Sinne lähtö oli vapaaehtoinen. Tapahtuma  oli mielenkiintoinen, koska siellä pääsi näkemään miten muut uskonnot pitävät uskonnollisia toimituksiaan. 

Iltapäivällä leirialueella pidettiin Food Festival niminen "tapahtuma", jossa jokainen leirilippukunta tarjosi muiden maiden osanottajille jotain ruokaa tai juomaa omasta maastaan. Ruokaa sai yleensä lusikallisen ja sitten jatkettiin seuraavaan paikkaan maistamaan jotain muuta. Hattivatit (oma leirilippukuntamme) keitti riisipuuroa ja tarjolla oli myös salmiakkia ja ksylitolia. Jokainen vartio oli vuorollaan tarjoamassa ja markkinoimassa sitä muille. 

Illalla Areenalla järjestettiin Arena Show, jonne mennessä kaikille tehtiin turvatarkastus ettei kenelläkään ole mukana mitään vaarallista tai kameroita. Tämä oli sen vuoksi, että siellä oli tärkeitä vieraita puhumassa. Huhujen mukaan jopa Englannin prinssi Charles ja kaikkein villeimpien myös Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa. Huhut eivät kuitenkaan pitäneet paikkaansa vaan lavalla nähtiin Japanin pääministeri Shinzo Abe ja prinssi. Lavalla oli myös japanilainen avaruuslentäjä sekä taitolentäjä näytti taitonsa taivaalla. Myös Pikachu oli lavalla viihdyttämässä. Muusiikista vastasi muutama japanilainen naisartisti. Jos avajaiset olivat hieman tylsät niin Arena Show oli kyllä onnistunut!

lauantai 8. elokuuta 2015

Day 3

30.7.2015

Aamulla oli herätys klo6 ja aamupalan jälkeen lähtö Hiroshimaan. Bussi oli tunnin myöhässä joten odotusta oli. Hiroshimassa meidät jaettin patrolleihin ja kiertelimme niissä ympäri Hiroshimaa. Näimme pienen tytön patsaan, monta rauhan kelloa sekä atomipommimuseon. Museo oli hieno ja veti hiljaiseksi. Kolmelta palasimme leiriin ja teimme ruokaa loppu ilta oli vapaata.

-Senja-

Day 2

29.7.2015

Aamulla herätys klo6 ja ruuan hakuAnnin kanssa. Sen jälkeen kävin suihkussa ja sitten vartioittain  aamupalan valmistus. Sitten aloitettiin leriportin teko. Välissä tehtiin ruokaa jaennen avajaisiin lähtöä, hävittäjät lensivät leirialueen ylitse. Heitin ruuatkin syliin kun yritin ottaa kuvaa lentokoneista ja onnistuin ! =) Avajaisiin lähdettiin viralliset päälle,oli kuuma. Pääsimme melkein eturiviin. Avajaiset olivat aika vaisu tapahtuma. Lippujen sisääntulo oli kyllä hienonnäköistä. Avajaisten jälkeen palattiin leiriin. Käytiin oesulla ja mentiin nukkumaan.

-Senja-

Saapumispäivä

28.7 2015

Aamu alkoi perinteisellä japanilaisella aamupalalla huonosti nukutun yön jälkeen. 9.40 oli lähtö kioton asemalle ja sieltä junalla kohti Yamaguchia. Yamachin matka jatkui bussilla leirialueelle. Tiedossa oli tavaroiden haku ja jonotusta. Ilmottautumisen jälkeen pääsimme tulevalle majoitus alueelle. Istien johdolla haimme tavaroita ja laitoimme teltat pystyyn. Pystytimme myös ruokakatokset. Illalla olivielä tiedossa suihku ja nukkumaan meno.

-Senja-